Yksivuotinen maisemakukkapelto
Näin tienvarret tulisi koristaa kaikilla maamme maatiloilla. Kuva on otettu MKJ:n Laitialan toimintakeskuksen tienvarrelta. Kylvökoneen leveydeltä Diana Maisemakukkaseosta tekee ihmeitä maisemalle koko loppukesän ja syksyn ajaksi. Kuvassa koivut ovat jo keltaisia ensimmäisten hallaöiden jälkeen, mutta kukat vain jatkavat kukkimistaan.
Riistasiemen Oy:n monivuotisen koetoiminnan tuloksena on kehitetty erittäin näyttävä ja helposti viljeltävä maisemakukkaseos.
Seos koostuu useasta varsin pitkään kukkivasta melko korkeaksi kasvavasta yksivuotisesta lajista. Kasvuston korkeus on maan ravinnetasosta riippuen 80-100 cm. Korkeita kukkivia kasvilajeja on seokseen valittu siksi, että kukat voittavat korkeuskavussa yleisimmät peltorikkakasvimme.
Kylvö tapahtuu siten, että maa äestetään kylvökuntoon varhain keväällä ja jätetään sen jälkeen rikkaruohottumaan noin kolmeksi viikoksi. Kun yksivuotisten rikkakasvien lisäksi myös monivuotiset rikkakasvit ovat nousseet pintaan ja saaneet uusia lehtiä maa ruiskutetaan glyfosaatilla ja kylvetään samanaikaisesti mieluiten suorakylvökoneella 50 cm:n rivivälillä. Rikkakasvit voidaan myös tuhota mekaanisesti äestämällä aivan maan pintaa pitkin, siten että rikkakasvit kuolevat. Siemenet voidaan myös kylvää käsin ja sekoittaa esimerkiksi haravalla maan pintaan. Kylvämistä helpottaa, jos kylvöalalle punnittu siemenerä sekoitetaan rakeiseen puutarhakalkkiin. Annostus 10 kg/ha, tai vastaavasti 1 g/m2.
Diana Maisemakukkaseoksessa on useita koko kesän ajan ja vielä pitkälle syksyyn kukkivia lajeja kuten malvaa, kesämalvikkia, kruunupäivänkakkaraa, ruiskukkaa, pellavaa ja kesäleukoijaa. 
Kaupunkien, kuntien julkisilla paikoilla, liikenneväylien, kävelyteiden ja lenkkipolkujen varrella maisemakukkapelto on todella tehokas katseenvangitsija. Pienellä panostuksella saa kaupunkilaiset, kuntalaiset ja myös muut ohikulkijat hyvälle tuulelle.
Maisemakukkapellot ovat kiitollisia kohteita kukkakimpun poimijoille. Tämä tulisi ottaa huomioon kuntien ja kaupunkien maisemasuunnittelussa. Viheralueiden hoitoon varatussa budjetissa ei maisemakukkapellon perustaminen tunnu missään, mutta sitä enemmän asukkailta heruu kiitosta ja myötätuntoa päättäjille.
Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia kesämökkejä, joiden lähistössä on vanhaa viljelemätöntä niittyä. Tällaiselle niitylle saa helposti perustettua yksivuotisen, tai monivuotisen kukkapellon, josta saa iloa koko kesän ajaksi ja vielä pitkälle syksyyn, aina koivujen kellastumiseen saakka kuten kuvassa ja kylään mentäessä kukkia voi viedä vaikkapa sylin täydeltä.
Kukkapellon perustaminen tehdään näin:
Vanhan niityn annetaan keväällä kasvaa vihreäksi. Toukokuun lopulla, tai heti kesäkuun alussa pelto ruiskutetaan glyfosaatilla. Juhannusviikolla maa kynnetään ja äestetään, jonka jälkeen Diana-Maisemakukkasiemenseos kylvetään tasaisesti maan pintaan ja sekoitetaan pintamaahan haravalla. Maan jyrääminen on eduksi. Maan voi ruiskuttaa, kyntää ja muokata myös mihin aikaan tahansa kesällä, vaikkapa kesäloman aikana. Näin saadaan monivuotiset rikkakasvit tuhottua jo edellisenä vuotena ja seuraavana keväänä kylvö on helpompaa. Yksivuotiset rikkakasvit voi tuhota toukokuun lopulla mekaanisesti, tai glyfosaatilla ja kylväminen voi tapahtua toukokuun lopulla, tai heti kesäkuun alussa. Itäminen on silloin varmempaa, kun maassa on vielä kevätkosteutta ja kukinta-aika saadaan pidemmäksi.
Siemeniä voit kysellä paikkakunnalla tai mökkimatkan varrella olevasta Agrimarketista






